- To
TPS vei Tiipiin jännitysnäytelmän niukasti – ”Maalin tappio on tappio, vaikka pelissä olisi kuinka hyviä juttuja”
Westend oli perjantai-iltana jännän äärellä, kun turkulainen TPS saapui Tiipiille F-liigan puolivälierien toiseen otteluun. Vaikka Heimo hävisi ensimmäisen matsin Turussa näennäisesti rumin lukemin, mitteli se tosiasiassa varsin tasapäisesti voitosta.
- To
TPS vei puolivälierien avausmatsin, Heimolla iskun paikka perjantaina Tiipiissä – ”Pystymme viemään peliä enemmän kuin tänään”
Westend Indians ja TPS aloittivat keskiviikkona F-liigan puolivälieräsarjansa Turussa. Runkosarjassa tasaisia matseja pelanneet joukkueet tekivätkin nytkin tasatahtiin maaleja kolmannen erän puoliväliin saakka vaiheikkaassa kamppailussa.
- To
Heimo vastaa TPS:n fyysisyteen pelirohkeudella – ”Mitään kania ei tarvitse vetää hatusta”
Westend Indians on valmis F-liigan pudotuspeleihin. Se kohtaa puolivälierissä Turun Palloseuran, joka sijoittui runkosarjassa lopulta toiseksi oltuaan aiemmin kiinni jopa ykkössijassa.
- To
Heimo Esportsin taustalle lisää tekijöitä
Heimo Esportsin tiimi kasvaa, kun uutena viestintävastaavana aloittaa Aapo Saastamoinen.
- To
Heimo taputteli runkosarjan tappiolla Jyväskylässä – ”Tuntuu hyvältä päästä pelaamaan pitkästä aikaa kunnon panoksesta”
Westend Indians päätti oman seurahistoriansa pisimmän runkosarjaurakan liigatasolla lauantaina Jyväskylässä. Happeen kohtaaminen oli Heimon 33:s matsi tällä kaudella, eikä siinä ollut espoolaisille panosta sarjataulukon kannalta.
- To
Alatalo iski Heimolle täydet pisteet viime sekunneilla – ”Voitto maistuu aina näin ennen pleijareita”
Westend Indians pelasi F-liigakauden 2022–23 runkosarjan viimeisen kotiottelunsa lauantaina, kun Tiipiihin saapui pitkän matkan takaa oululainen OLS.
Vanhemmat uutiset
- To
Heimo Esportsin e-urheilu kesäleiri
Kesäkuun alussa järjestettiin ensimmäinen e-urheilu kesäleiri. Oppeja leiriläiset saivat niin e-urheiluun kuin myös liikkumiseen.
- To
Ohjeet Heimolaisten vaatetilauksiin
Heimo (salibandy/sähly & jalkapallo/futsal) on solminut pitkäaikaiset yhteistyösopimukset Stadiumin sekä Craftin kanssa. Oxdog sekä Mizuno jatkavat Heimon salibandyn yhteistyökumppaneina. Seuraavassa ohjeistus:
- To
Heimon Liiku & Leiki -ryhmässä tutustut monipuolisesti eri lajien saloihin!
Heimon Liiku & Leiki -konsepti on perheen pienimmille tarkoitettu harrastusmuoto. Ryhmissä tutustutaan ja harrastetaan liikuntaa monipuolisesti erilaisten toiminnallisten leikkien ja pelien kautta.
- To
Mukaan Heimon jalkapallo- ja futsaltoimintaan?
Heimon jalkapallo- ja futsalryhmät liikuttavat lapsia ja aikuisia ympäri Espoota vuodenaikaa katsomatta. Eri tasoisia ryhmiä löytyy niin tytöille ja pojille sekä naisille ja miehille. Heimon futiksessa on kaikkiaan mukana on jo noin 200 harrastajaa, tervetuloa mukaan!
- To
Lasten jalkapallo- ja futsalryhmät
Heimossa myös lapset pääsevät harrastamaan jalkapalloa ja futsalia ohjatuissa ryhmissä ympäri Espoota. Harrastetoiminta jalkapallon parissa on lähtenyt hyvin vauhtiin ja ryhmät kasvavat jatkuvasti - mukana on jo noin 200 harrastajaa.