- To
Heimo puristi rinnalle ja ohi Jyväskylässä – ”Tämä oli hieno luonteen näyttö meidän porukalta”
Westend Indians matkasi lauantaina Keski-Suomeen Happeen vieraaksi perjantainen kotitappio KrP:lle niskassaan. Ryhtiliike oli siis enemmän kuin tilauksessa.
- To
KrP karkasi Heimolta alussa – ”Lauantaina on uusi mahdollisuus jysäyttää”
Westend Indiansilla oli perjantaina mahdollisuus loikata F-liigan sarjataulukon kakkoseksi, kun se kohtasi Otahallissa Nokian KrP:n.
- To
Tulokas, pistenikkari ja konkari kertoivat teesinsä viikonlopun koviin koitoksiin – ”Puolustusmoraalin pitää olla tapissa”
Westend Indiansin F-liiga kausi jatkuu tulevana viikonloppuna mielenkiintoisilla haasteilla. Perjantaina se kohtaa Tiipiissä Nokian KrP:n ja lauantaina Jyväskylässä paikallisen Happeen.
- To
Heimo petrasi ja puristi maukkaan voiton Nurmossa – ”Lopun puolustusilme oli äärettömän ihanaa katseltavaa”
Westend Indians päätti sunnuntaina halki puolen Suomen ulottuneen pelireissunsa Seinäjoella, jossa se kohtasi Jymyn. Lauantaisen OLS-ottelun tapaan myös Nurmossa nähtiin jännittävä salibandyottelu, jossa kumpikaan joukkue ei antanut tuumaakaan periksi. Tällä kertaa Heimo sai kuitenkin pisteet matkaansa, sillä Nurmohallin valotaululle jäivät 60 minuutin jälkeen lukemat 3–4.

Heimo hukkasi pisteet Oulun pimeään iltaan – ”Huomiseksi pitää saada petraus”
Westend Indians matkasi lauantaina halki pimeän Suomen Ouluun saakka. Pitkän bussimatkan jälkeen vastaan asettui kovaksi kotijoukkueeksi tiedetty OLS.
Vanhemmat uutiset
- To
Heimo antoi liikaa eteen Classicille, hyvä kiri ei riittänyt – ”Tulostaulu ratkaisee lopulta”
Westend Indians sai perjantaina vieraita F-liigan kärjestä, kun tamperelainen Classic saapui Espooseen. Kauden kahdessa aiemmassa kohtaamisessa Heimo oli kaatanut tämän huippujoukkueen, joten vierailla oli varmasti kova lataus maksaa potut pottuina.
- To
Konkaritorjuja Kirvesniemi kuuluu jo kalustoon Heimossa – ”Paljon pyrimme puolustamaan kuusikkona”
Westend Indians jatkaa F-liigan runkosarjaa perjantaina, kun Otahalliin saapuu tamperelainen menestysseura Classic.
- To
Maltti oli taas valttia, kun Heimon kakkoskentällinen höykytti LASBia – ”Kaikki lähti defusta”
Westend Indians tarjosi perjantaina hiihtoloman päättymisen kunniaksi salibandyviihdettä Otahallin Tiipiillä, kun se isännöi LASBia F-liigan ottelussa.
- To
Vasemman laidan vaanijat, osa 3/3 Valtteri Kainulainen – ”Puolustuspeli on kiinni oikeasta mindsetistä ja tietynlaisesta maltista”
Juttusarjassa Westend Indiansin yli 20 maalia tehneet vasemmat laitahyökkääjät kertovat tunnelmistaan LASB-ottelun ja tulevien pudotuspelien alla.
- To
Vasemman laidan vaanijat osa 2/3, Petr Majer – ”Tärkeissä peleissä avainsana on itseluottamus”
Juttusarjassa Westend Indiansin yli 20 maalia tehneet vasemmat laitahyökkääjät kertovat tunnelmistaan LASB-ottelun ja tulevien pudotuspelien alla.