- To
Heimo haluaa tarjota kotiyleisölle maaleja ja voiton – ”Hyökätä voi pitkän pallonhallinnan kautta tai sitten nopeammin”
Westend Indians nähdään tänään perjantaina pitkästä aikaa kotiottelussa Otahallissa, kun se isännöi LASBia F-liigan kamppailussa.
- To
Cupissa täpärä tappio ja paha loukkaantuminen – ”Kaikkein tärkein asia on Leevin vointi”
Westend Indians urakoi viikonloppuna kahdessa eri kilpailussa ja hävisi molemmissa tiukkojen vaiheiden jälkeen.
- To
Heimolle kauden ensimmäinen vierastappio klassisessa maalin pelissä Jyväskylässä – ”Pitkään kauteen mahtuu aina tällaisia, jotka kääntyvät lopulta vastustajalle”
Westend Indians kärsi lauantaina ensimmäisen vierastappionsa F-liigassa kaudella 2021–22. Jyväskyläläinen Happee piti pintansa kotikentällään kamppailuissa, joka täyttää klassisen "maalin pelin" määritelmän. Happee voitti 6–5 vajaat kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa tulleella voittomaalillaan.
- To
Heimon kaikille kentällisille tuplaten maaleja, SPV kaatui Seinäjoella – ”Hyvät hetket olivat pitkäkestoisempia kuin huonot”
Westend Indiansin road trip halki sateisen Suomen oli tuloksellisesti täysosuma. Kiertuepaikkakunnilta Oulusta ja Seinäjoelta ryövättiin kaikki tarjolla olleet kuusi pistettä. Sunnuntaina SPV sai todeta Heimon paremmaksi maalein 4–6.
- To
Heimon road tripillä menestyksekäs pysähdys Oulussa – ”Kelpo esitys meiltä”
Westend Indians oli aloitti kahden vierasottelun kiertueensa Pohjanmaalla tyylikkäällä voitolla Oulussa. Kotijoukkue OLS oli aloittanut kauden vahvasti, ja vielä ensimmäisessä erässä kamppailu oli tasaväkinen tai jopa oululaismerkkinen.
- To
Pitkän pelireissun ennakossa mitataan Heimo-trivian tuntemusta – ”Yhdessä suunnitellaan matkasta urheilullisesti fiksu kokonaisuus”
Westend Indiansin edustusjoukkue köröttelee tällä hetkellä jossain päin pimeää ja märkää maatamme. Maajoukkuetauon jälkeen jälleen alkaneessa F-liigassa on nimittäin ohjelmassa kaksi vierasottelua kaukana Pohjanmaalla.
Vanhemmat uutiset
- To
Puolustaja Rauhala ratkaisi Heimolle kotivoiton OLS:sta – ”Kiva tehdä välillä tulostakin”
Westend päätti lauantaina kotiottelu-urakkansa Otahallissa hikiseen mutta maukkaaseen 4–3-jatkoaikavoittoon OLS:sta
- To
Classic jätti Heimon ja synttärisankari Kainulaisen tyhjin käsin – ”Otan lahjan vastaan huomennakin”
Westend Indians jatkoi perjantaina kotiotteluiden täplittämää salibandysyksyään Otahallissa, johon vieraaksi saapui tällä kertaa viime vuosien kestomestari Classic. Ottelu oli erityisen juhlava Heimon ikonille Valtteri Kainulaiselle, jolle tuli täyteen 30 ikävuotta.
- To
Otahallin perjantai-illassa kapteeni Kainulaisen kolmekymppiset ja huippusalibandyä – ”Olen yhä leikkisä ja lapsenmielinen”
Kuten tunnettua, pelipäivä on juhlapäivä joukkueurheilijoille. Salibandyn F-liigan pelaajilla on kaudella 2022–23 aiempaa enemmän syitä riemuita, sillä sarjaohjelmaan lisättiin seitsemän ottelua. Bileet ovat pystyssä 33 kertaa pelkästään runkosarjan aikana.
- To
Heimo palasi voittokantaan, FBC Turku nurin Tiipiissä – ”Pelasimme viikonloppuna viisi erää hyvin”
Westend Indians nappasi lauantaina kauden 2022–23 ensimmäisen kotivoittonsa F-liigassa, kun se kukisti sarjanousija FBC Turun maalein 7–3.
- To
Heimon ryhtiliike jäi vajaaksi kotiavauksessa, LASB haki kaksi pistettä – ”Lauantaita kohti!”
Westend Indians pääsi vihdoin pelaamaan Tiipiin kotiyleisön edessä perjantaina. Kolmella vierasottelulla kautensa aloittanut Heimo oli esiintynyt pirteästi, mutta ensimmäinen erä Otahallissa meni penkin alle.