- To
Kotiyleisö palasi, mutta SPV jätti Heimolle vain jämäpisteen – ”Turha laittaa päätä pensaaseen”
Perjantai oli taas vaihteeksi juhlapäivä Westend Indiansin pelaajille ja miksei myös kannattajillekin, jotka pääsivät ensi kertaa paikan päälle sitten joulun alla pelatun jäähalliderbyn.
- To
Kuusi hyvää syytä tulla Tiipiin katsomoon viikonloppuna – ”Hienoa päästä nauttimaan lajista yhdessä!”
Tätä on odotettu. Espoossa pääsee taas katsomaan huippuluokan salibandyä paikan päälle viikkojen tauon jälkeen. Juuri parahiksi F-liigan otteluohjelmaan on merkitty kaksi Westend Indiansin kotiottelua tulevalle viikonlopulle.
- To
Harrastepuolen rivit vahvistuvat – Heimoon kaksi uutta harrastevalmennuspäällikköä
Kasvava ja kehittyvä Heimo saa uusia kasvoja harrasteryhmiin, kun Julia Kanerva ja Tomi Lahti liittyvät Westend Indiansin riveihin uusina harrastevalmennuspäällikköinä.
- To
Heimo selätti alkuvaikeudet ja kukisti LASBin – ”Erilaiset ongelmat ovat osa pitkän kauden tarinaa”
Vaikeuksien kautta voittoon on kulunut fraasi, mutta se vain kuvaa hyvin Westend Indiansin sunnuntaista vierasmatkaa Lahteen.
- To
Heimolle niukka tappio Classicin vieraana – ”Ilme oli hyvä, mutta maalin pelin kääntäminen voitoksi on toinen juttu”
Westend Indians oli tiistaina jälleen kerran lähellä, mutta niin kaukana napata sarjapisteitä kotimaisia salibandykaukaloita vuosikaudet hallinneelta Classicilta. Hallitseva mestari voitti Bläk Boksissa maalein 5–4, vaikka terävästi aloittanut Heimo iski ottelun kaksi ensimmäistä osumaa jo alkuminuuteilla.
- To
Heimo purkaa ottelusumaansa kolmella matsilla viidessä päivässä – ”Tämä on nimensä mukaisesti peliviikko”
Westend Indiansilla pitää kiirettä tällä viikolla. Sarjaohjelmaan on kirjattu peräti kolme F-liigan kamppailua: Tiistaina Classicia vastaan Ideaparkin Bläk Boksissa, perjantaina kotona Karhujen isäntänä ja sunnuntaina OLSin kanssa niin ikään Otahallilla.
Vanhemmat uutiset
- To
Happee hyödynsi Heimon huolimattomuuden – ”Kiri alkoi liian myöhään”
Westend Indians pyrki jatkamaan maajoukkuetauon jälkeistä kotivoittoputkeaan, kun se kohtasi Jyväskylän Happeen Tiipiissä torstai-iltana.
- To
Remes hyppäsi Heimoon kehittymään pelaajana ja ihmisenä – ”Meillä on koppi täynnä motivoitunutta porukkaa”
Westend Indiansin F-liigajoukkue on tällä kaudella täynnä eteenpäin meneviä ja hyvin motivoituneita urheilijoita. Tämä käy oitis selväksi, kun Heimon kauden parhaan pistemiehen Christian Remeksen kanssa juttelee.
- To
Kapteeni Kainulaisen kahdella kaapilla kotivoitto – ”Olemme olleet henkisesti paljon vahvempia tauon jälkeen”
Westend Indians jatkoi voittojen tiellä myös toisessa MM-kisatauon jälkeisessä F-liigan ottelussa perjantaina. Kaksi päivää sitten Nokian KrP:n kaatanut Heimo kukisti tällä kertaa toisen kovan yhdistelmän, SPV:n Seinäjoelta.
- To
Heimon hieno henki pirskahteli maukkassa kotivoitossa – ”Tauolla saimme takaisin peli-ilon”
Westend Indians palasi MM-kisatauolta F-liigan pariin mukavan freesillä peli-ilmeellä, kun se kukisti keskiviikkona Tiipiissä Nokian KrP:n maalein 9–5.
- To
Sarjatauko ja MM-kisat herättivät Heimossa kovan pelinälän – ”Tiipiissä nähdään varmasti intohimoista meininkiä”
Westend Indians palaa tänään keskiviikkona muutaman viikon sarjatauolta F-liigan pariin. Huippupelaajien nälkä päästä jälleen tositoimiin on totta kai kova.