- To
Westend Indiansin kannanotto F-liigan kurinpidollisiin päätöksiin ja järjestelmään
Seuraavalla kannanotolla ja esimerkeillä Westend Indians kyseenalaistaa F-liigan kurinpidon päähän kohdistuneiden kontaktitapausten päätöslinjaukset ja järjestelmän toiminnan sekä vaatii muutoksia.
- To
Heimo selvitti ottelupallon tiivistunnelmaisessa paikallispelissä – ”Jos joskus vähän kuohahtaakin, osataan ottaa hetken happea ja keskittyä olennaiseen”
Westend Indians ei anna periksi. Selkä seinää vasten F-liigan neljänteen puolivälieräotteluun lähtenyt Heimo otti komean 5–3-voiton paikallisvastustaja Oilersista. Otahallissa pelatussa kamppailussa pudotuspelitunnelma alkoi olla käsin kosketeltava, mikä ennustaa perjantain seuraavaasta kohtaamisesta jännitteistä ja jännittävää.
- To
Kolmaskin puolivälierä päättyi Heimon täpärään tappioon – ”Voimme vaikuttaa vain tulevaisuuteen”
Westend Indians koki maanantaina jo kolmannen kerran peräkkäin sen faktan, että huipputason salibandy on pienten marginaalien peli. Heimo johti kolmatta puolivälierää Oilersia vastaan suurimman osan peliajasta, mutta naapuriseura hilautui aina rinnalle.
- To
Heimo ei aio taipua helpolla – ”Rohkeus toteuttaa omia juttuja riittää”
Westend Indiansin valmennuksella ja pelaajilla on yhä vankka usko siihen, että puolivälieräsarja paikallisvastustaja Oilersia vastaan kääntyy. Lauantain toisessa ottelussa Heimo johti vielä 54. minuutilla, mutta joutui lopulta taipumaan luvuin 4–6.
- To
Kaudeksi 2021/22 Heimon A-D-poikiin?
Ensi kauden A-D-ikäluokan joukkueiden kasaaminen on käynnissä! Luvassa ei ole avoimia harjoituksia, joten mahdolliset avoimet paikat joukkueisiin täytetään yhteydenottojen perusteella.
- To
Heimo ja Lehkosuo kolisuttivat rautoja, Oilers korjasi avausvoiton – ”Parannamme peli peliltä, sen takaan”
Westend Indians ja Esport Oilers ottivat varaslähdön F-liigan puolivälieriin torstaina Tapiolan urheiluhallilla. Kamppailu oli odotetun tasaväkinen ja ratkesi pieniin asioihin. Heimon voi sanoa olleen epäonninenkin, sillä pallo kilpistyi tolppaan tai ylärimaan useita kertoja kamppailun aikana.
Vanhemmat uutiset
- To
Westend Indians ja LoSB aloittavat yhteistyön – ”Tavoitteena on yhdessä mahdollistaa jokaiselle hyvä ympäristö kasvaa salibandyn parissa”
Lohjan Salibandy liittyy Heimon seurayhteistyökumppaniksi. LoSB tulee osaksi seurayhteistyöverkostoa, johon entuudestaan kuuluvat Tuomarilan Urheilijat, Vihdin Salisudet sekä Lauttasaaren Pallo.
- To
Nyt on tarjolla rentoa matalan kynnyksen ulkoliikuntaa ja hauskoja pihapelejä niin lapsille kuin aikuisille Westendissä kesällä 2022!
Heimossa liikutaan ympäri vuoden ja ilmoittautuminen kesän ryhmiin on käynnissä. Kesän aikana Westend Tribe Parkilla on tarjolla mm. jalkapalloa sekä monilajiliikuntaa kaiken ikäisille ja tasoisille liikkujille.
- To
Heimon kausi on ohi, Oilers jatkaa välieriin – ”Meillä oli saumat voittoon joka pelissä”
Westend Indiansin salibandykausi F-liigassa päättyi maanantaina, kun se hävisi Oilersille viidennessä puolivälierässä. Heimon poissaolot jatkuivat lähes entiseen malliin, joskin Otto Lehkosuo palasi pelille.
- To
Heimon uljas taistelu päättyi kunniakkaaseen tappioon – ”Oli hienoa kipparoida tuota joukkuetta”
Westend Indiansin rivit olivat toden teolla harventuneet tiistaista, kun Otahallissa pelattiin perjantaina Espoon derbysarjan neljäs puolivälieräottelu.
- To
Heimon upea taistelu huipentui Koskisen voittomaaliin – ”Puhalsimme hienosti yhteen hiileen”
Westend Indians näytti tiistaina todellista luonnetta F-liigan kolmannessa puolivälierässä tiistaina. Ilman Aaro Astalaa ja Valtteri Kainulaista pelannut Heimo pelasi muun muassa seitsemän minuuttia alivoimaa Oilersin tehokkaaksi tiedettyä huippuviisikkoa vastaan.