- To
Westend Indians on pikkuhiljaa päättämässä urakkaansa F-liigan runkosarjassa. Tänä viikonloppuna se kiertelee vieraspeleissä, joista ensimmäinen pelattiin lauantaina Lempäälän Ideaparkin Bläk Boksissa.
Edellisellä vierailullaan pari viikkoa sitten Heimon onnistui nipistää mestari-Classicilta pinna, eikä voittonaan ollut kaukana. Tällä kertaa suoritus jäi vakaammaksi, vaikka hetkittäin suoritus oli varsin hyvä. Classic voitti lopulta maalein 8–6
- To
Heimo paransi, mutta taipui KrP:lle Tiipiissä – ”Peli tuntui olevan meidän hallussamme, mutta tulostaulu näytti toisin”
Westend Indians kohtasi eilisen Espoon derbyn jatkoksi toisen viime kauden mitalistin, kun Nokian Krp saapui Otahalliin.
- To
Huolimattomuus kostautui Heimolle Espoon derbyssä, lauantaina vastassa Krp – ”Huomiseksi tarvitaan jokaiselle sisua”
Westend Indians ja Esport Oilers pelasivat perjantaina kauden kolmannen ja runkosarjan tämän kauden viimeisen Espoon derbyn.
- To
Westend Indians palkittiin Vuoden espoolaisena urheiluseurana
Jäsenmäärältään Suomen suurimpiin salibandyseuroihin lukeutuva Westend Indians on palkittu Vuoden espoolaisena urheiluseurana. Espoon kaupungin myöntämä tunnustus julkistettiin Espoon urheilugaalassa torstaina.
- To
Heimo haastaa viime kauden mitalisteja viikonlopun matseissa – ”Pidetään Espoon herruus edelleen meillä”
Vuoden espoolaisena urheiluseuraksi torstaina palkittu Westend Indians pääsee sattuvasti mittelemään Espoon sisäisestä paremmuudesta myös puhtaan urheilullisin perustein salibandyssä. Oilers nimittäin isännöi Tapiolan urheiluhallilla kauden 2022–23 kolmatta ja runkosarjan osalta viimeistä Espoon derbyä.
- To
Heimo taputteli voiton FBC Turusta jo kättelyssä – ”Hyvällä ensimmäisellä erällä teimme lopusta miellyttävän itsellemme”
Westend Indians jatkoi pisteputkeaan salibandyn F-liigassa, kun se kaatoi perjantaina FBC Turun Otahallissa melko hallitun esityksen jälkeen maalein 7–4.
Vanhemmat uutiset
- To
Heimon kapteeniston puolustajakaarti lupaa alkavalle kaudelle ilkeyttä, toimituksia ja hyökkäyspään tehoja
Lauantaina se viimein alkaa, F-liigakausi 2023–24. Westend Indians on odottanut kunnon sarjapelejä lähes viisi kuukautta, joten nälkä päästä kunnon kaukaloon ja kirjaimellisesti liigamatolle lienee melkoinen.
- To
Tämän kauden Heimo ammentaa jatkuvuudesta – ”Hyvin puolustamalla voidaan olla vaarallisia”
Westend Indians päätti perjantaina harjoituskautensa 5–6-tappioon FBC Turulle. Otahallin Tiipiillä pelattu kamppailu oli eräänlainen kenraaliharjoitus seuran tapahtumatiimille, ja tiettävästi ensimmäinen kerta aikoihin, kun treenipeli on pelattu liigamatsien kotiluolassa.
- To
Suomen kaataja Majer ja kumppanit saivat virtaa maajoukkueista
Westend Indiansin perjantaisessa F-liigakauden kenraaliharjoituksessa nähdään myös nippu maajoukkuekomennukselta palanneita heimolaisia.
- To
Heimo on valmis aloittamaan kauden rytinällä, viimeinen kenraali perjantaina Tiipiillä – ”Haluan, että yleisöön saakka näkyy meidän tulleen voittamaan”
Salibandykausi 2023–24 on pian täällä, ja niinpä myös Westend Indiansin F-liigajoukkue hioo iskukykyään syyskuun 16. pelattava sarja-avaus mielessään.
- To
Virallinen tiedote 7.8.2023
Korjaus tämän päivän Helsingin Sanomien (HS) uutisointiin, jossa HS on ansiokkaasti nostanut esille pääkaupunkiseudun huonon olosuhdetilanteen.