- To
Haastattelussa Ilkka Mutanen
Westend Indiansin miesten edustusjoukkueessa nähdään tulevalla kaudella 23-vuotias hyökkääjä Ilkka Mutanen. Jo viisi kautta Indiansissa pelannut Mutanen oli menneellä kaudella isossa roolissa miesten kakkosjoukkueessa ja päätti lähteä jälleen hakemaan pelipaikkaa edustusjoukkueesta. Erinomaisen fysiikan omaava Mutanen on aiemminkin tunnustellut Divarin vauhtia, ja nyt tavoitteena on ehjä kausi edustuksessa.
- To
Joukkue 2012-2013 – haastattelussa Laakkonen
Kaudella 2012-2013 Westend Indiansin nuorin junioriedustusjoukkue on C98-pojat. Joukkue rakennettiin oman seuran pelaajista sekä try outeissa menestyneistä urheilijoista. Joukkueeseen tuli pelaajia peräti kuudesta eri ryhmästä. Tulevaan kauteen C98E lähtee 21 kenttäpelaajan ja kahden maalivahdin voimin. Ikäluokan edustusjoukkueen lisäksi Indiansissa toimii poikien C98-kilpajoukkue.
- To
Haastattelussa Jussi Huovinen
Westend Indiansin viime kauden toiseksi paras pistemies Jussi Huovinen kuvailee itseään romuluiseksi pelaajaksi. Tekemisestä kentällä 70% tulee pelkästä asenteesta, sillä Huovinen ei koskaan halua hävitä ainuttakaan tilannetta. Viime kauden runkosarjan lähes 30 tehopistettä kertoo myös muustakin kuin pelkästä rymistelystä kaukalossa.
- To
Haastattelussa Miika Mertaniemi
Westend Indiansin miesten edustusjoukkueessa nähdään alkavalla kaudella lukuisia juniori-ikäisiä pelaajia. Yksi joukkueen nuorista lupauksista on juhannuksen jälkeen 18-vuotta täyttävä Miika Mertaniemi. Menneellä kaudella Mertaniemi pelasi ensimmäiset miesten divariottelut sekä oli voittamassa B-poikien Suomen mestaruutta. Tulevalla kaudella Mertaniemi pelaa Divarin lisäksi A-poikien SM-sarjassa.
- To
Miesten edustusjoukkue 2012-2013
Westend Indiansin miesten edustusjoukkue lähtee kauteen 2012-2013 uuden päävalmentajan ja valmennustiimin johdossa. Joukkueen rakentaminen käynnistyi huhtikuussa ja ensisijainen tavoite oli rakentaa joukkue seuran omista pelaajista ja junioreista. Joukkue kiinnitti muun muassa neljä B-poikien Suomen mestaria riveihinsä.
- To
C-Tyttöjen kilpajoukkue 2012-2013
Indiansin C-tyttöjen kilpajoukkueen viimeiset avoimet harjoitukset pidettiin 10.5. Kiitoksia kaikille harjoituksissa käyneille, valitettavasti kaikki halukkaat eivät tällä kertaa mahtuneet mukaan.
Vanhemmat uutiset
- To
Nokian KrP kaatui 9-6 – ensimmäiset pisteet!
Westend Indians tarjosi yli 400 katsojalle salibandyviihdettä koko rahan edestä. Lauantaina historiallisen ensimmäisen salibandyliigan kotiottelun pelannut Indians kaatoi Nokian KrP:n 9-6 ja otti samalla ensimmäiset sarjapisteet liigassa.
- To
SM-sarjan ennakko
C-tyttöjen SM-sarja käynnistyy sunnuntaina 13.10. Helsingin Ruskeasuolla. Elokuussa pelattujen valtakunnalisten SM-karsintojen myötä sarjassa pelaa nyt kymmenen Suomen parasta C-tyttöjen joukkuetta. Sarjasta on luvassa erittäin mielenkiintoinen ja taistelu ehkäpä terävintä kärkeä lukuun ottamatta tulee olemaan erittäin tasaista.
- To
Indians ja Nokian KrP hakevat avauspisteitä
Westend Indians ja Nokian KrP hakevat Salibandyliigan avauspisteitä tulevana lauantaina Otahallilla. Kahdella kotiottelulla kauden aloittanut Nokian KrP on hävinnyt sekä TPS:lle että Oilersille ja Indians puolestaan aloitti kauden vierastappiolla Erälle. Lauantaina toinen tai molemmat joukkueista jättävät nollakerhon.
- To
Miesten Salibandyliigan kotiottelut alkavat!
Westend Indians kohtaa seurahistorian ensimmäisessä miesten Salibandyliigan kotiottelussa Nokian KrP:n. Tulevana lauantaina Heimon TiiPii Espoon Otaniemessä on päänäyttämönä, kun mustapaitainen intiaanilauma taistelee ensimmäisistä sarjapisteistä. Tulethan paikalle!
- To
Mestareiden Cupista arvokasta dataa
Joukkue vietti menneen viikonlopun Turussa osallistuen Mestareiden Cupiin. Kutsuturnaukseen oli saatu mukaan kattaus maan kärkiporukoista. Kahdeksan joukkuetta pelasivat yksinkertaisen sarjan ja lopuksi kaksi parasta ratkoivat vielä turnauksen finaalissa voittajan.