- To
Maanantaina kotihallissa vastassa SSV
Westend Indians kohtaa runkosarjan viimeisessä kotiottelussa lähes paikallisvastustaja SSV:n. Maanantain vierasjoukkue taistelee runkosarjan voitosta ja Heimo puolestaan lähtee otteluun hakemaan jo play off -kovuutta.
- To
Kainulainen ”Raavitaan koko potentiaali irti”
Westend Indiansin paikka miesten Salibandyliigan pudotuspeleihin varmistui kaksi kierrosta ennen runkosarjan päätöstä. Pudotuspelien kenraalissa Indians kohtasi hallitsevan Suomen mestari SPV:n ja esiintyi kaksi erää ennakkoluulottomasti.
- To
Tappio SPV:lle – pudotuspelipaikka varmistui!
Westend Indians kohtasi hallitsevan Suomen mestari SPV:n lauantai-illan liigaottelussa Otahallissa. Kaksi ensimmäistä erää Indians oli varsin hyvin pelissä mukana, ja taipui runkosarjan voitosta taistelevalle SPV:lle vasta kolmannen erän nukahduksien myötä. Loppunumerot kirjattiin 4-9, mutta tappiosta huolimatta muiden paikkakuntien tulosten myötä Indians varmisti paikkansa puolivälieriin ensimmäisellä liigakaudellaan.
- To
Lauantaina kotihallissa vastassa SPV
Westend Indians kohtaa lauantaina hallitsevan Suomen mestari SPV:n, joka saapuu vieraaksi Indiansin runkosarjan toiseksi viimeiseen kotiotteluun. Ennen viikonlopun otteluita SPV on sarjassa kolmantena ja Indians seitsemäntenä.
- To
Kauden ensimmäinen bussivoitto
Tosiaan oli kauden ensimmäinen vieraspeli, joka voitettiin kun bussilla oltiin liikenteessä. Happeen kanssa mentiin tammikuussa tasoihin ja Hollola voitettiin lokakuussa, mutta siihen matsiin mentiin syksyn ensilumilla pikkuautoilla.
- To
Heimo jatkoaikavoittoon Loviisassa
Westend Indians ja Loviisan Tor väänsivät sarjapisteistä keskiviikkoillan trillerissä Loviisassa. Kahden erän jälkeen Indians oli niukasti 2-3-johdossa, mutta menetti johtoaseman viimeisessä erässä Torin noustua parhaimmillaan kolmen maalin johtoon. Lopulta Indiansin Santeri Toropainen iski Heimon kolmella maalilla tasoihin ja lopulta jatkoajalla täyteen pistepottiin lukemin 7-8.
Vanhemmat uutiset
- To
Keskiviikkoillan jännitysnäytelmä Tiipiillä
Westend Indians jahtaa vielä kiivaasti viimeistä pudotuspelipaikkaa kohdaten seuraavaksi Raumalta saapuvan Salban. Heimon miesten viimeinen liigan runkosarjan kotiottelu pelataan keskiviikkona 25.2.
- To
Play-off taistelu käy kuumana, maalikooste
Pahaan aikaan Westend Indiansin A-junnut ovat ajautuneet neljän pelin tappioputkeen. Eilen illalla vieraspelissä Ylöjärvellä oli Kooveen vuoro napsia myös heille elintärkeät pisteet ja viimeisille runkosarjan kierroksille jää todellakin jännitettävää mitkä joukkueet selvittävät tiensä jatkopeleihin.
- To
Heimon syntyhistoriaa jäljittämässä
Westend Indians syntyi vuonna 1992 tuolloin 16-vuotiaan Toni Leiposen kerätessä Inkkariheimon kasaan kaveripiiristään. Reilussa kahdessakymmenessä vuodessa Heimo on yltänyt hienoihin saavutuksiin ja kasvanut hurjaa vauhtia yhdeksi Suomen suurimmista salibandyseuroista.
- To
Heimo voittoon Markus Markkolan hattutempulla
Heimolle huipputärkeät pisteet Ystävänpäivän kotiottelussa. Jännitys tiivistyy runkosarjan lähestyässä loppuaan.
- To
Classic vei pisteet Heimon Tiipiiltä
Heimo kaatui selvin lukemin keskiviikkoillan kamppailussa Classicia vastaan. Seuraava Heimon huipputärkeä kotiottelu pelataan Tiipiillä Ystävänpäivänä 14.2.