Sipilälle nollapeli ja Einiön maaliputkelle jatkoa Hawksin kustannuksella – ”Hyökkäyspeli ei ole sellaista soljuvaa”

Westend Indians sai lauantaina vieraita Helsingistä, kun Hawks pyrähti Otahallille F-liigan otteluun. Ottelun alkaessa oli kulunut vain 21 tuntia Heimon edellisen FBC Turun vieraana pelatun ottelun päättymisestä.

Se ei espoolaisia mainittavammin haitannut. Hawks-ryhmä ei missään vaiheessa päässyt kunnolla lentoon, ja kotijoukkue pystyi hallitsemaan tapahtumia.

Vaikka ensimmäisen erän esitys jätti toivomisen varaa, vei Heimo sen puhtaasti 3–0. Maalinteko ei vieläkään ollut jiirissä, mutta lukemat 5–0 ja Nemo Sipilän nollapeli kertovat tarpeellisen.

– Ekassa erässä sekoilimme, mutta kahdessa viimeisessä vastustajalla ei ollut juuri paikkoja, totesi päävalmentaja Joel Ekroos.

– Kun tiivistettiin kahteen kentälliseen, niin sen jälkeen näytti siltä mitä pitikin.

Vaikka maalinteon vaikeus mietitytti valmennusta, oli Ekroos iloinen nollapelistä.

– Puolustukseen voi nojautua, eikä vastustaja pääse järjestäytyneesti kunnon paikoille.

Ensimmäiseen erään Heimo iski kolmesti. Leevi Aurasen oltua sivussa ykköseen oli nostettu Setti Roimela. Laitahyökkääjä pääsi tälläämään avausmaalin keskeltä parhaasta sektorista Samuli Junnilan laukaisualustalle asettamasta pallosta.

1–0-tilanteessa Hawks sai tilaisuutensa rankkarin muodossa, mutta Nemo Sipilän presenssi oli liikaa helsinkiläisten laukojalle Aake Sorjoselle. Heimo puolestaan hyödynsi erikoistilanteensa tekemällä kaksi ylivoimamaalia. Ensimmäisen niistä laukoi sählyssä kuvitteellisesta viivasta aina luotettava Tuomas Harjula. 3–0-taukolukemat puttasi takatolpalta Jere Niemelä syöttövirtuoosi Tatu Havulan hienosta tarjoilusta.

Toinen erä oli niin ikään Heimon hallintaa, mutta maalihanat tukkeutuivat taas kerran. Saumaa numeroiden kaunisteluun olisi ollut, mutta toisaalta palloa pitämällä ja riskejä kaihtamalla vastustaja pysyy pois pahanteosta.

Kolmannen erän alkupuolella Hawks uhitteli Nemo Sipilän nollapelin pilaamisella. Nähtiin myös pientä nokkapokkaa. Heimon riveistä putosi lisäksi pelaajia, osa varotoimena ja osana peluutusvalintojen myötä.

Kolmannen erän loppupuolen Heimo veti kahdella kentällisellä, jolloin ykkösessä Havulan ja Junnilan kanssa hyökkäsi Juuso Kekki. Toisessa kentällisellä hyökkäsivät Eero Harjula, Pieti Alatalo ja Niko Einiö, joka jatkoi hyviä otteitaan tekemällä kaksi maalia.

– Ei voi hukata palloja. Hävittiin yhdellä yhtä vastaan -tilanteita jatkuvalla syötöllä, kuittasi Ekroos tiivistämisen laadunvalvonnan ja vaatimustason näkökulmasta.

Hän oli tyytyväinen siihen, että viime peleissä tehoja on alkanut tulla Junnilan ja Havulan takaa.

– Einiöltä loistavat kaksi peliä, terävää tekemistä, Pomppu mainitsi kesällä Heimoon siirtyneen laitahyökkääjän panoksesta.

Einiö oli itsekin iloinen siitä, että peli alkaa kulkea hankalan alkukauden jälkeen. Ei Hawks-peli silti mikään täydellinen ollut hänestäkään.

– Sellainen maku jäi, että välillä oli ihan hyviä hetkiä, mutta oli myös heikompia suorituksia, jotka vaikeuttavat tekemistä, Hausjärveltä liigakentille ponnistanut Einiö kertasi.
Maalinteko kiikastaa usein rentouden puutteesta.

Vastustajan maalivahti torjui jälleen yli 20 kertaa, kun Toni Wuorenjuuri sai tilastonsa 21 koppia. Myös Ekroos huomautti, että paikkoja oli ollut vaikka tuplamäärään osumia.

– Hyökkäyspeli ei ole sellaista soljuvaa, vaikka nämä häntäpään joukkueet olemme voittaneetkin. Tietty rentous puuttuu, Einiö mietti.

– Viimeiset ratkaisut eivät ole onnistuneet. Joillakin pelaajilla on kyky tehdä niissäkin oikeita asioita, vaikkapa meiltä Samuli Junnila. Ei se ole tuuria, että hän on siellä kärjessä tilastoissa laituri kehui toista.

Einiöllä oli alkukaudesta omien sanojensa mukaan hankaluuksia sekä tehojen osalta että pelillisesti. Useinhan nämä kulkevat käsi kädessä, ja nyt näyttää paremmalta. Einiö seilaa neljän ottelun maaliputkessa (5+0) ja koko kauden saldo on näin muodoin 15 ottelussa 9+1=10.

Einiön sentterinä on pelannut viime aikoina Pieti Alatalo. Kaksikko tuntee toisensa hyvin, pelasivathan he Hämeenlinnan Steelersissä yhdessä muutama vuosi sitten.

– Kyllähän se aina helpottaa, kun tietää mihin toinen menee. Pietin kanssa on hyvä pelata, Einiö kommentoi Heimon Hämeenlinna connectionia.

Einiön kaksi maalia oli kelpo suoritus, mutta palkinnot pokkasi Nemo Sipilä. Nollapeliin riitti kymmenen torjuntaa, mutta joukossa oli rankkari ja muutakin.

– Fiilis on hyvä. Kolme pistettä saatiin, ja nyt katseet ensi viikkoon, hän tiivisti.

– Puolustus on hyvällä tasolla tällä hetkellä. Vielä kun aletaan paukuttelemaan muutama maali lisää per peli, niin erittäin hyvä, kuului kassarin evästys lenttäpelaajille.

Heimolla on nyt edessä kolme pelin viikko. Tiistaina Tiipiille tulee Classic Suomen cupin koitoksessa. Liput matsiin Tiketistä!

Perjantaina samaisessa kotihallissa kohdataan jälkeen Hawks merkillisen sarjaohjelman oikkuna, ja sunnuntaina Helmo käy vaihteeksi FBC Turun vieraana. Onhan siinä ainakin tietty symmetria!

HEIMO – Hawks 5–0 (3–0, 0–0, 2–0)

04:16 Setti Roimela (Samuli Junnila) 1–0
11:11 Tuomas Harjula (Jere Niemelä) 2–0 yv.
14:09 Niemelä (Tatu Havula) 3–0 yv.
54:21 Niko Einiö (Eero Harjula) 4–0
56:27 Einiö (T. Harjula) 5–0

Scroll to Top