Heimo vs. koronavirus – tilanne tällä hetkellä
Westend Indiansin toiminta on koronavirusrajoitusten vuoksi ollut haastavaa maaliskuusta 2020 lähtien. Seurayhteisöämme koetellaan, kuten niin monia muitakin aloja, tahoja ja ihmisiä.
Westend Indiansin toiminta on koronavirusrajoitusten vuoksi ollut haastavaa maaliskuusta 2020 lähtien. Seurayhteisöämme koetellaan, kuten niin monia muitakin aloja, tahoja ja ihmisiä.
Tällä viikolla Westend Indiansin edustusjoukkue pelaa kovaan tahtiin kolme kotiottelua, mutta valitettavasti ilman yleisöä. Koko viikon kestävässä fanilippukampanjassa on mahdollisuus tukea Heimoa sekä hyväntekeväisyysyhteisö we4you:n toimintaa!
Westend Indians ja SPVjärjestivät sunnuntaina Pohjanmaalla maalijuhlan, joka muistutti varsinkin kolmannessa erässä joukkueiden takavuosien kohtaamisia. Heimon kannalta ilahduttavinta oli se, että monien vaiheiden jälkeen Seinäjoen Urheilutalon tulostaululle jäivät lukemat 7–8.
Westend Indians jäi toisen kerran peräkkäin kahteen tehtyyn maaliin F-liigan ottelussa perjantaina. EräViikinkien vieraaksi Helsingin Tapanilaan ja paikalliseen Mosahalliin matkannut Heimo sai kyllä riittävästi tilaisuuksia. Ne kuitenkin kilpistyivät hyvin puolustaneen kotijoukkueen peittoihin tai viimeistään maalivahti Santtu Strandbergiin. Näin EräViikingit paineli päätöserän alun tehohetkellään 3–2-voittoon.
Westend Indiansin hyvä alku kesti vain kymmenen minuuttia salibandyn F-liigan ottelussa perjantaina. Heimo meni katsojista tyhjässä Otahallissa 1–0-johtoon Niko Laitin osumalla, mutta nöyrtyi lopulta selvin luvuin 2–8.
Westend Indians aloitti vuoden 2021 tyylikkäällä vierasvoitolla Hämeenlinnassa. Kotijoukkue Steelers oli askeleen perässä lähes alusta alkaen ja hävisi lopulta 3–10.
Heimon mediatiimi ehti syksyn aikana tuottaa paljon materiaalia – kaikki videot upotettuna alla!
Westend Indiansille kannoksi kaskessa on tämän kauden F-liigassa muodostunut Nokian KrP, joka kävi maanantaina Espoossa nappaamassa kolme sarjapistettä. Joulukuun alussa se teki saman tempun kotihallissan Raholassa. Ilman yleisöä Otahallissa päättyi Heimon vajaaksi jääneen kirin jälkeen lukemiin 7-8.
Heimon juniorit saivat tänään yllättäviä puheluita, kun edustusjoukkueessa ja Suomen maajoukkueessa pelaava kaksikko Valtteri Kainulainen & Aaro Astala soittelivat joulutervehdyksiä!
Kim Lahti toimii Heimossa pääsääntöisesti poikien B-junioreiden edustusjoukkueen joukkueenjohtajana eli niin kutsuttuna jojona. Hän aloitti jojon hommat noin yhdeksän vuotta sitten.