26.9

Paikka vaikuttaa

2013_etsiva-nuorisotyo_yli-vakkuri_c_q_xxx_e-1-a_z_pho

Neljäs päivä Kemissä käynnistyi tapaamisella Kemin kaupungin kirjastotoimenjohtajan Hilkka Heikkisen sekä kulttuurikeskuksen Sarjiksen johtajan Outi Hyvösen sekä tapahtumasihteerin Sanna Lemiläisen kanssa. Tapaamiseen osallistui myös museotoimenjohtaja Kari Silvennoinen. Tunnustelimme tapaamisessa syitä sille miksi nuoret kokevat, että Kemi on mälsä paikka. Keskustelu vahvisti käsitystä, että kaupungilta löytyy paljon nuorille suunnattua kulttuuritarjontaa. Ongelmana on etteivät nuoret koe niitä omakseen tai löydä niistä muuten tietoa. Eri ikäryhmien kaupunkikokemukset… Lue lisää »

25.9

Ysiluokkalaiset metsästävät välipalansa

2013_kemin-ruutukaava-on-mokkapala_yli-vakkuri_c_q_xxx_e-1-a_z_pho

Aamuryhmän poikien ruuat valmistuivat haipakkaan. Idea lasagnen valmistamisesta oli pohjustettu etukäteen. Uunissa kypsennettävän ruuan tekeminen oli hyvä idea, sillä meille jäi enemmän aikaa jutella siitä millainen paikka Kemi on. Valittelimme kimpassa mopokortin korkeaa 450€ hintaa. Kulkupeli on tärkeä sillä pohjoisen koululaiset liikkuvat parhaimmillaan 60 kilometrin päivämatkoja. Matkoja tehdään harrasteisiin, jolloin myös kavereiden kyysääminen on tavallista. Eilen… Lue lisää »

24.9

Hankkeiden havinaa

Toinen päivä Hepolan koululla käynnistyi keskusteluilla, johon osallistuivat Luotolan nuoret ryn nuorisotyö johtajan Eija Pirjetän, Setlementtiliiton Uusi paikallisuus-hankkeen Rovaniemi-Kemi projektinkoordinaattorin Liisa Ojalan ja Hepolan koulun rehtorin Anna-Maija Leinonen. Keskustelun lähtökohta oli “Ristiriidat nuorten ja aikuisten kaupunki kokemuksissa”. Nuoret ovat kertoneet, että Hepolan alue ja Kemi ovat levottomia ja virikkeettömiä ympäristöjä. Mutta aikuiset kokevat kaupungin olevan verrattain… Lue lisää »

23.9

“Mustan mummon tortillat”

EI SAA KAYTTAA MUUALLA KUIN VERKKOSSA

Köröttelin aamutuimaan Kemin Hepolan koululle kerätäkseni 7 luokkalaisten lempiruoka reseptejä. Koulun rehtori Anna-Maija Leinonen toivotti minut tervetulleeksi ja uskoi minut kotitalouden ja uskonnon opettajan Sirpa Kurtin huomaan. Tutustuin Sirpan johdolla taloon ja pääsin seuramaan auditoriossa Comenius-projektin myötä kehittynyttä esitelmää Suomen soista. Sain esitelmän perään puheenvuoron ja kerroin oppilaille Heimo hankkeesta sekä aikomuksestani kerätä reseptejä ja… Lue lisää »

21.9

Reseptejä Kemistä

2013_resepteja-kemista-julkaisun-3d-kansi_eero-yli-vakkuri_c_q_300x300_e-1-a_z_img

Eero Yli-Vakkuri vieraili Kemissä syksyn mittaan 2013 ja kokkaili nuorison kanssa heidän lempiruokiaan. Taiteilija vietti kaupungissa parikymmentä päivää. Kokemuksista koottiin keittokirja joka on ladattavissa verkosta. Julkaisusta löytyy myös Kemin uusi paikallisruoka!  Linkit: – Lataa keittokirja: http://eero.storijapan.net/kemin-reseptit/ Raportteja reseptien keruusta – 23.11 Verkkohaastattelu: “Solidaarisuushillo pitää valppaana” – 23.11 Kemin lyseon lukio: “Oppilaskunnan poropitsat” – 3.11 Verkkohaastattelu: “Yhteiskunnallinen kokkikoulu”… Lue lisää »